torstai 24. toukokuuta 2012

Puutarhatonttuilua

Kesäkukka-amppeli autotallin kulmalle

Kesä on tullut Omenamäkeen sellaista vauhtia, ettei blogisti ole meinannut perässä pysyä! Viimeisten parin viikonlopun aikana olen keskittynyt enimmäkseen pihahommiin, eli istuttanut uusia kasveja, leikannut omenapuita, siivonnut vanhoja istutusalueita ja visioinut tulevaa.

Edellisen emännän istuttamat scillat kukkivat upeasti omenapuiden alla.

Räkättirastas olisi voinut fiksumminkin pesänsä paikan valita.


Kurjenmiekat saavat seurakseen äidiltä haettuja jaloangervoja


Omenapuita ehdittiin tänä keväänä leikata viisi kappaletta ihan kunnolla ja lopuista karsittiin vain pahimpia ylikasvaneita versoja. Puut ovat päässeet pahasti villiintymään, ja pyysinkin ammattilaisen apuun näyttämään leikkaamisen mallia. Monissa oppaissa kehoitetaan leikkaamaan vanhoja puita varovasti ja useamman vuoden aikana, mutta hänen mukaansa karsia voi rankastikin yhdellä kertaa. Omenapuut kun ovat sitkeää sorttia ja ne saa yleensä kuolemaan leikkaamalla ainoastaan silloin, kun leikkaa rungon poikki maanpintaa myöten... Totuus piillee jossain näiden näkemysten puolitiessä.

Tämä puu menetti yli puolet oksistaan. Toivottavasti se jaksaa nyt tehdä satoakin!
Etupihan omenapuut ehdittiin leikata ennen silmujen puhkeamista.

Kasvimaata en vielä uskaltanut lähteä perustamaan, mutta harjoittelen pienviljelyä istutuslaatikossa. Vähän kärsinyt laatikko löytyi ulkorakennuksen alta, ja vaihtamalla kaksi lahoa lautaa ja maalaamalla koko komeuden siitä sai hienon!

Tähän laatikkoon perustetaan yrttitarha.


Vaarilta sain syntymäpäivälahjaksi herukkapensaan, uutuuslajike vaaleanpunainen "Aili".  Pensas istutettiin riemusaatossa vanhojen pensaiden viereen, ja nyt odotellaan jännittyneenä satoa.



Pihalla pönötti myös vanha rautapata, joka oli umpiruosteessa ja muutenkin vähän valjun oloinen. Mies hioi padan pinnan epäkeskohiomakoneella ja porakoneeseen kiinnitettävällä teräsharjalla. Hiottu pata pohjamaalattiin mustalla Rostexilla ruostumisen ehkäisemiseksi ja sen jälkeen viimeisteltiin kerroksella mustaa Miranolia. Padan pohjalle ladottin pari kerrosta vanhoja tiiliä ja kaadettiin puoli säkkiä leca-soraa. Sorakerroksen päälle aseteltiin pala suodatinkangasta ja sen päälle sitten kesäkukkamultaa. Kesäkukiksi valikoitui tällä kertaa erivärisiä orvokkeja ja samettikukkaa.




Sisätiloissa remontti on edennyt enimmäkseen kellarissa, missä on saatu vessa valmiiksi, muutama ovi kunnostettua ja putkityöt käytännössä valmiiksi. Sähkötyöt etenevät pikkuhiljaa, viime viikolla saatiin saunan pesuhuoneen asennukset siihen pisteeseen, että pesukoneen ja kuivausrummun voi asentaa paikoilleen ja ajastimella toimiva kanavatuuletin huolehtii saunan ja pesuhuoneen ilmanvaihdosta kylpemisen jälkeen.

Pukuhuoneen ovi kunnostettuna

Kellarin uusi vessa