Kesäkeittiö on saatu loppusilausta vaille valmiiksi sittten viimeisimmän blogipäivityksen. Terassi on osoittautunut erittäin toimivaksi tilaratkaisuksi, kun sitä on testattu parina viimeisenä viikonloppuna kahden seurueen kanssa sekä suunnitellun grillauksen että spontaanimman kesäkekkuloinnin merkeissä.
Mökkerön sisäkaton panelit maalattiin valkoisella kuultomaalilla kahteen kertaan riittävän peittävyyden aikaansaamiseksi. Kattolistat on käsitelty samalla tavalla, ne vain odottavat paikoilleenasennusta.
Lattia maalattiin samalla Uulan lattiaharmaalla, kuin mitä Omenamäen muissakin sisätiloissa on käytetty. Lattialauta kuului kesäkeittiön toimituspakettiin. Asennuksen jälkeen oksankohdat käsiteltiin oksalakalla ja sen jälkeen lattia maalattiin kerran ohennetulla ja kahteen kertaan ohentamattomalla lattiamaalilla. Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen muutama isompi kolo paikattiin puukitillä ja pystyyn nousseet karvat hiottiin pikaisesti alas hienolla vesihiomapaperilla.
Terassin ulkoasu on vaatinut vähän enemmän puuhastelua. Pergolaa ei alunperin ole tarkoitettu katettavaksi, joten sen pitkittäinen koolaus ja valokatteen asennus on ihan omaa designia. Valokatteen ja hirsimökin liitoskohdassa pitää ottaa huomioon, että pahimmillaan hirsikehikko saattaa laskehtia jopa 3 senttiä, eli valokatetta ei voi liittää ihan pienellä liikkumavaralla mökin kattoon. Lisäksi pergolarakenne pitää ankkuroida kiinni hirsimökkiin, ettei se lähde tuulessa lentoon tai ala muuten heilahdella. Tässäkin liitoksessa mökin laskeutuminen on otettava huomioon. Meillä haasteeseen on vastattu niin, että pergolan kantavat pitkittäiset palkit on kiinnitetty mökin hirsipäätyyn vaneriläpysköillä, joiden mökinpuoleisessa päässä on pystysuuntainen hahlo. Mökin laskehtiessa kiinnityspultti voi liikkua hahlossa niin, ettei pergolarakenne lähde väkisin vääntymään samaan suuntaan.
Terassin kaide oli Kontion mallipiirustuksissa suunniteltu ulottuvan kolmelle sivulle niin, että portaille jäisi vain 1,5 metrin pätkä terassin vasemmassa reunassa. Kaiteen rakenne oli perinteinen ristikkomalli jokaisen pystytolpan välissä. Me päätimme leventää portaita terassin koko etusivun pituiseksi ja muuttaa kaiteen vaakarimoitetuksi kahdella ehjällä sivulla. Kaiderima alusmaalattiin Uulan ulkopohjamaalilla ja sen jälkeen kerran Uulan petroliöljymaalilla. Maalaustyötä hidasti heinäkuun sateinen sää, sillä maali kuivuu vähintän 24 tuntia, kun olosuhteet ovat sekä valoisat että lämpimät...
Rimoitettu kaide on siis terassin kahdella sivulla. Kaiteen kulma jää käytännössä piiloon pellon puolelle, eli sitä ei katsele muut kuin jänikset. Silti pohdimme pitkään, tehdäänkö rimoihin siisti jiiri vai jätetäänkö liitoskohta avoimeksi. Asuntomessujen esimerkkien innoittamina päädyimme avoratkaisuun, joka näyttää ainakin jänisten perspektiivistä ihan kivalta. Lisäksi säteilylämmittäjän johdon saa hyvin vedettyä takatolppaa pitkin ylös, kun kaiderimojen jiiri ei ole tiellä.
Mies rakenteli vielä terassin kahdelle sivulle peitelaudoituksen. Nerokas ratkaisu on pitkän sivun vasemmalla puolella oleva ylöspäin aukeava tarkistusluukku, jonka kautta terassin alle voi ryömiä etsimään esim. ystävien "pudonneita" vihkisormuksia. Lyhyemmän sivun laudoituksesta jää näkyviin tuskin mitään, sillä eteen rakennetaan vielä tänä syksynä iso istutusarkku, johon sijoitettavat norjanangervot toivottavasti peittävät korkeahkon perustuksen taakseen.
Remontti-Heikkimme kävi yhtenä iltana duunaamassa portaiden perustuksen, eli asentamassa palkkisysteemin, jonka päälle itse porraslaudat asetetaan. Rakenne on sen verran vakuuttava, että todennäköisesti nämä portaat jäävät jäljelle, kun maailmanloppu on pyyhkäissyt kaiken muun ympäröivän mennessään. Puutavaran toimitusvaikeuksien takia otsalautojen asennus jää ensi kesään, mutta itse porras on jo paikoillaan. Siinä kyllä kelpaa oikaista ruotonsa ja ihailla mahtavaa maalaismaisemaa ja kuunnella hiljaa taustalla humisevaa viljakuivuria. Jo yli vuoden verran reaalitodellisuuteen tutustuneena uskallan silti väittää, että absoluuttinen onnentunne ei ole kaukana.
