tiistai 18. lokakuuta 2011

Myyräntyötä

Viimeisen viikon aikana on kaivettu maata sekä talon sisällä että ulkona. Patolevyt, salaojat ja uudet sadevesikaivot saatiin paikoilleen ennätysajassa! Myllerrys talon ympärillä alkoi torstaiaamuna, ja kun lauantaina saavuimme paikalle kolmen maissa iltapäivällä, koko homma oli valmis ja vallihaudat peitetty soralla.



Kellarissa on kaivauduttu yhä syvemmälle, kun sekä saunasta että viereisestä varastohuoneesta on roudatttu hiekkaa pois. Remonttireiskamme oli hommannut paikalle kuljettimen, jolla hiekka saatiin siirrettyä pihalle lihasvoimaa hieman säästäen. Urakka saatiin loppuun eilen, vaikka kellarista löytyneiden isojen kivien siirtely veikin oman aikansa. Tänään kellariin on saatu salaojaputket paikoilleen ja soraa alettu ottaa sisään. Uutta lattiaa päästään valamaan ehkä jo loppuviikosta.

Hiekkaa pihalle

Soraa sisään salaojaputkien päälle

Kellarista löytyi ns. alkukivi
Putki- ja sähkötyöt ovat loppusuoralla sekä vessassa että keittiössä. Vessan lattiana on tällä hetkellä kaksi palaa lastulevyä, mutta eriö on sentään toimintakunnossa, koska vettä tulee ja menee niin kuin pitääkin. Tällä mukavuusasteella pärjätään siihen saakka kun kellarin vessa saadaan valmiiksi.


Keittiökin on ollut periaatteessa käytössä, vaikka kaikki muu kalustus hellaa lukuunottamatta on kuljetettu kaatopaikalle. Lattiassa olevia aukkoja saa vähän varoa lieden ympärillä operoidessa... Tällä hetkellä kaikki tarpeellinen on asennettu lattian alle, ja eristeet ja lastulevypalat on palautettu paikoilleen. Lautalattia asennetaan perjantaina.


Yläkerran iso makuuhuone on saanut tapetit! Kukkaloistossa tunnelma on kovin keväinen, vaikka huone saa vielä ainakin pari viikkoa toimittaa maalauspajan virkaa, ennen kuin päästään pystyttämään vaatekaappeja ja asentamaan listoja.

Keittiön työtasot öljyttävänä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti