sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pikkuvessan uusi elämä

Eteisen yhteydessä on pienenpieni vessa, joka oli lähes alkuperäisessä kunnossaan kun ostimme talon. Paneliseinä oli kuitenkin joskus 80-luvulla suojattu noin metrin korkeudelle elegantilla lastulevy-muovimattoyhdistelmällä.



Tässä on jo purettu osa lastulevyseinästä sekä peilikaappi.
Sähkö- ja putkitöiden yhteydessä vessan lattia piti avata, ja pikkula olikin toista vuotta käytössä niin että lattian virkaa toimitti 2 notkuvaa lastulevynpalaa, ja putkia ja johtoja varten tehdyistä läpivienneistä näkyi kellariin.



















Sähkö- ja putkitöiden edettyä riittävän pitkälle voitiin vessan lattia vihdoin sulkea. Kellarissa tutuksi tullut vesikiertoinen lattialämmitys asennettiin myös tähän tilaan, jolloin päästiin eroon tilaa vievästä seinäpatterista. Lattia laatoitettiin ja vanhat seinäpanelit hiottiin, paklattiin ja maalattiin vaaleansinisiksi (Uulan Into Kalustemaali, Tikkurilan sävy Huntu). Alaslaskettuun uuteen panelikattoon asennettiin tuuletin, joka käynnistyy kun valot sytytetään ja sammuu automaattisesti 10 minuutin kuluttua valojen sammuttamisesta. Tuuletin on välttämätön, koska keskellä taloa olevassa kopissa ei ole mitään muuta ilmanvaihtoventtiiliä. Tuulettimelta putki on vedetty eteisen kattopanelien takana kellarin portaikkoon ja siitä seinän läpi ulos.

Vessanpöntön yläpuolelle tulee vielä kaappi.
Peili vielä puuttuu.

Sähkökaappi on kokonaan uusi ja piuhat piiloutuvat koteloon.

Vanhan patterin paikalle saatiin pyyhetanko.
Kellarin lattioiden uusimisen yhteydessä myös viemäriputket laitettiin uusiksi. Talosta menee nyt ulos kaksi putkea, joista toinen kuljettaa vessanpöntöistä saapuvaa tavaraa ja toinen kaiken muun jäteveden. Molemmat putket johtivat samaan saostuskaivoon, mutta viime kesänä tontilla tehtiin pienimuotoinen kaivuutyö, kun vessavesiä varten asennettiin umpisäiliö. Uponorin 5 kuution säiliö ankkurointipaketteineen toimitettiin tontille, ja paikalliset ammattilaiset kaivoivat kuopan, asensivat säiliön ja tekivät putkityöt vajaassa kahdessa päivässä.

Olimme muutaman viikon tyytyväisiä uusittuun vessamme, kunnes kiusallinen ongelma alkoi vaivata: aina vessaa vetäessä kuului armotonta pulputusta, örinää ja röyhtäilyä ja lopuksi systeemi imaisi vessan lattiakaivon kuivaksi. Ja viemäristä tuleva haju on sanoinkuvaamaton... Vessaan on asennettu ilmaputki ja alipaineventtiili, jonka pitäisi antaa ilmaa viemäriin, mutta sepä ei toimikaan toivotulla tavalla. Asiaa on tässä nyt joulunpyhät ihmetelty ja internetiä pengottu ja tultu siihen lopputulokseen, että on tehty ihan rehellinen suunnitteluvirhe. Keskustelupalstoilta ja toisen umpisäiliötoimittajan ohjeista selvisi, että alipaineventtiiliä ei pidä asentaa umpisäiliön yhteyteen, vaan ilmaputki tulee vetää suoraan ulos. No, näin sitten tehdään. Virheestä aiheutunut harmi on melko mitätön, koska olemassa olevaa putkea voidaan jatkaa suhteellisen pienellä vaivalla välipohjan läpi vintin eteisen kautta yläpohjaan ja siitä katolle. Putki on onneksi niin hyvässä paikassa, että se saadaan vintillä kulkemaan seinän vieressä sellaisessa paikassa, mihin muutenkin on tulossa kotelointi sähköjohtojen takia. Remontti-Hessu kävi jo analysoimassa tilanteen ja lupasi laittaa ilmaputken kuntoon ensi viikonloppuna.

Eli muille viemäriremonttien kanssa puuhaileville tiedoksi: ei alipaineventtiiliä umpisäiliön kanssa!

Alipaineventtiili näkyy kotelon yläreunassa. EI NÄIN!
Kellariin tehtiin toinen vessa jo yli vuosi sitten, aihetta sivutaan täällä ja täällä. Lopputuloksesta ei ole tullut vielä laitettua kuvaa blogiin, joten tässä se nyt on.


Kellarin eteisessä on vielä vähän viimeisteltävää, mutta ovilistat ja kyltti ovat jo paikoillaan!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Omenasato mehuksi

Kahden satoisan vuoden jälkeen kuvittelimme, että omenapuut pitäisivät hengähdystaukoa. Vielä mitä, omenia tuli ennätysmäärä, hihasta ravistellun arvion mukaan noin 3 tonnia. Puita on tontilla tällä hetkellä 22, ja ainoastaan yksi niistä veti lonkkaa tämän kauden tuottaen vain muutaman hedelmän.

Suurin osa sadosta annettiin paikalliselle metsästysporukalle peuroille vietäväksi. Sukulaiset ja ystävät toki saivat osansa ja itse tehtiin vaikka minkälaisia omenaleivonnaisia ja -säilykkeitä. Hedelmien määrä oli kuitenkin niin järjetön, että sille oli keksittävä jotain hillonkeittelyä järeämpää käyttöä.


Tuoremehun puristaminen mehuasemalla osoittautui kohtuullisen kalliiksi, joten päätimme suoriutua hommasta omin voimin. Hankimme Mehupuristin-nettikaupasta sekä omenanmurskaimen että -puristimen, jotka toimitettiin meille kotiovelle muutamassa päivässä. Molemmat vekottimet ovat järeää tekoa, mutta kuitenkin järkevän hintaisia ja tarkoitettu kotikäyttöön. Mehupuristin-sivustolta löytyy myös paljon tietoa ja ohjeita tuoremehun valmistuksesta.

Prosessi menee jotakuinkin näin:

1. Hankitaan runsaasti omenoita



2. Murskataan omenat





Murskain kannattaa asetella jonkin sortin pukkien väliin. Kampeaminen aiheuttaa sen verran vääntöliikettä, että laitteen aisat kannattaa sitoa pukkeihin kiinni tai laittaa niiden päälle painot, ettei laite liiku käytettäessä.



3. Pakataan murska puristimeen. Filtterinä toimiva pellavainen tuubi tuli puristimen mukana.


Puristin pitää kiinnittää alustaan ennen puristamista, koska muuten se ei pysy paikallaan. Hankkimamme mallin jaloissa on ruuvinreiät valmiina, joten kiinnittäminen lastulevyyn sujuu helposti.



4. Puristetaan mehu. Täydehköstä sylinterillisestä murskaa saatiin irti vajaa 3 litraa mehua.



5. Pakataan mehu pakastuspulloihin ja pakastetaan.


Mehusta tuli todella hyvää, vaikkakin jokaisen pullon sisältö on hieman erilainen johtuen siitä että jokainen murske-erä sisälsi sattumanvaraisen valikoiman omenalajikkeita. Mitä kovempi omena, sitä enemmän tulee mehua, eli jauhoisemmista makeista kesäomenista ei irtoa niin paljon mehua kuin kirpeämmistä talvilajikkeista. Mehua ei tarvitse pastöroida, jos sen pakastaa. Sulatettu pullollinen säilyy hyvänä jääkaapissa vajaan viikon. Mehu on aika voimakasta, joten itse ainakin laimennan sitä vedellä noin neljänneksen verran.

Murskain ja puristin ovat melko hinnakkaita, joten mehua pitää tehdä jokunen sata litraa, ennen kuin homma muuttuu taloudellisesti kannattavaksi. Mikään ei kuitenkaan voita tuorepuristetun mehun makua pakastamisen jälkeenkään, ja voi olla varma ettei tuotannossa ole käytetty mitään torjunta-, säilöntä- tai lisäaineita.

Tämä tuotantokausi meni vielä vähän harjoitellessa, mutta ensi vuonna kutsumme mehutalkoisiin kaikki ystävät ja kylänmiehet omien pullojen kanssa. Talo tarjoaa raaka-aineet ja välineet! Omissa suunnitelmissa on myös mehun jatkojalostaminen siideriksi, palataan siihen problematiikkaan seuraavalla kasvukaudella.



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Puukkosahalla puutarhan kimppuun

Hyytävä maaliskuu ei ole lannistanut intoa päästä taas puutarhatöihin. Aloitin varovasti yhden omenapuun leikkaamisella jo helmikuun puolella, ja tänä viikonloppuna kävimme villiintyneiden puiden kimppuun täydellä teholla. Parhaaksi aseeksi osoittautui puukkosaha, jolla isompiakin oksia sai kätevästi katkottua vauhdilla. Leikattavia puita on toistakymmentä, ja käsisahalla hommaan tuhrautuisi tolkuttomasti aikaa.

Pupuille on maistunut tuore, vastaleikattu verso!
Suurinta osaa puista ei ole leikattu vuosikausiin, eli ylikasvanutta versoa on aivan valtavasti. Oppikirjojen mukaan tällaisessa tilanteessa puuta ei kannata yrittääkään saada kerralla kuntoon, vaan jakaa leikkaaminen parin-kolmen vuoden jaksolle.

Kolmasosa latvustosta harvennettu, loput tehdään kahtena seuraavana kesänä.
Viime kesän omenasato oli varsin mittava, vaikka moni puu tuotti kovin pieniä hedelmiä ja osa sadosta tuli alas jo raakileina. Oman analyysini mukaan vanhat ja hoitamattomat puut eivät jaksaneet hoitaa hommaansa loppuun saakka, ja yhtenä ongelmana varmasti oli tiheät latvustot, joiden läpi ei pääse riittävästi valoa. Tämän kevään harvennuskierroksen jälkeen latvustot näyttävät jo vähän paremmilta, joten toivotaan että hoitotoimenpiteillä on vaikutusta myös sadon määrään ja laatuun - vähemmän, mutta isompia omppuja!

Oksasilppurille on luvassa kiireinen kevät

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kesäkeittiö talvikäytössä

Mies päätti pitää helmikuussa mökillä ystävilleen kekkerit, ja sitä varten piti sitten järjestää pikavauhtia lisää punkkapaikkoja. Kesäkeittiöön oli tarkoituskin rakentaa kerrossänky, mutta homma jäi syksyllä siihen vaiheeseen että ainoastaan toteutus uupui.

Sänkyjen rakenne on erittäin yksinkertainen, eli kehikkona toimii kakkoskakkosesta tehty suorakaide, joka on kiinnitetty ruuveilla suoraan hirsiseinään. Ulospäin näkyvä reuna verhoiltiin liimalevyllä, joka maalattiin samalla valkoisella kuultomaalilla, millä kattopanelitkin. Sängyt mitoitettiin niin, että niihin mahtuu Ikean 80-senttinen vaahtomuovipatja.

Alasängyn sälepohja ostettiin valmiina Ikeasta
Alasänkyyn ostettin patjan alle valmis Ikean sälepohja, mutta yläsänkyyn haluttiin kauniinpi ratkaisu, koska se jää näkyviin - ainakin alasängystä katsoen. Baukkarin alelaarista löytyi siistiä panelia uloskantohintaan, ja se maalattiin valkoisella kuultomaalilla ja ladottiin yläsängyn pohjaksi paraatipuoli alasänkyyn päin. Pohjaan täytyy vielä porata muutama reikä patkan tuulettumista varten, tai täytyy muistaa nostaa patja aina irti pohjasta, kun sänkyä ei käytetä.

Yläsängyn pohja tehtiin kuultomaalatusta panelista
Mökin ikkunaan asennettiin Ikean pimennysrullaverho, ja lattialle löytyi väliaikaiskäyttöön sopiva matto omasta varastosta. Mökissä ei ole minkäänlaista lämmitystä, mutta kohtuullinen sisälämpötila saatiin 750 watin patterilla, joka laitettiin päälle vuorokautta aikaisemmin. Jatkossa torppaan on hankittava järeämpi patteri talvikäyttöä varten, mutta kyllä tämäkin ratkaisu toimi, kun majoittujilla oli lämpimät makuupussit.



lauantai 1. syyskuuta 2012

Pinkkiä sen olla pitää!

Tänään kesäkeittiöön on saatu myös suurin osa keittiökalusteista! Kaapit ovat Ikeasta, ovimalli Rubrik Applåd hennon roosanvärisenä. Näyttää siltä, että kyseinen väri on poistunut Ikean valikoimasta, ainakaan äsken sitä ei verkkokaupasta löytynyt hakemallakaan.

Tilan pienuudesta johtuen alakaappeina käytetään yläkaappeja, joiden syvyys ei ole kuin noin 35 senttiä. Alakaapit eivät ole aivan kiinni seinässä, vaan sen verran irti että niiden ovien etureuna on samassa tasossa pöytälevyn kanssa, jonka syvyys on 45 senttiä. Pyökkinen levy on Bauhausista, jossa se on sahattu oikeaan mittaan. Levy öljyttiin kummaltakin puolelta pariin kertaan ennen asennusta. Pöytälevyyn upotetaan vielä tiskiallas keskelle alakaappien väliin. Kesäkeittiöön ei tule juoksevaa vettä, mutta allas on kätevä käyttää kantovedenkin kanssa - viemäriputki johtaa suoraan salaojaan, eli perunankeittovesistä pääsee helposti ja ekologisesti eroon.


Kesäkeittiön ja terassin sähköillä on oma ryhmäkeskus joka piilotettiin toiseen yläkaappiin. Lähes kaikki johdot saatiin piilotettua lattia- ja kattolistojen alle sekä keittiökalusteiden takana nurkassa olevaan ylijäämäpaneleista nikkaroituun koteloon. Kotelo maalataan vielä samalla värillä kuin seinähirret.


Sähköjä rakennelmassa on vähintäänkin riittävästi - yhteensä 6 pistorasiaa sisällä ja 7 ulkona. Terassille tullaan asentamaan jossain vaiheessa pienet ledit tunnelmavaloiksi, mutta tällä hetkellä valaistuksen hoitaa oven yläpuolella oleva pallovalaisin. Perinteisen päälle-pois -katkaisijan lisäksi valon voi laittaa toimimaan automaattisesti, jolloin liiketunnistimen ja hämäräkytkimen yhteistyö sytyttää ja sammuttaa valon tarpeen mukaan.


Seuraavaksi keittiömökkiin pitäisi rakentaa ainoalle jäljelläolevalle ehjälle seinälle kerrossänky. Tee-se-itse -ratkaisuun päädyttiin pienen pohdinnan jälkeen eilen, kun todettiin että Ikeasta ostettu metallinen putkihässäkkäkerrossänky on vähän turhan suuri ja se olisi pitänyt koota paikalleen ennen alakaappien asentamista. Sängyn design on vielä vähän työn alla...

Kesäkeittiön viimeistelyä

Kesäkeittiö on saatu loppusilausta vaille valmiiksi sittten viimeisimmän blogipäivityksen. Terassi on osoittautunut erittäin toimivaksi tilaratkaisuksi, kun sitä on testattu parina viimeisenä viikonloppuna kahden seurueen kanssa sekä suunnitellun grillauksen että spontaanimman kesäkekkuloinnin merkeissä.

Mökkerön sisäkaton panelit maalattiin valkoisella kuultomaalilla kahteen kertaan riittävän peittävyyden aikaansaamiseksi. Kattolistat on käsitelty samalla tavalla, ne vain odottavat paikoilleenasennusta.



Lattia maalattiin samalla Uulan lattiaharmaalla, kuin mitä Omenamäen muissakin sisätiloissa on käytetty. Lattialauta kuului kesäkeittiön toimituspakettiin. Asennuksen jälkeen oksankohdat käsiteltiin oksalakalla ja sen jälkeen lattia maalattiin kerran ohennetulla ja kahteen kertaan ohentamattomalla lattiamaalilla. Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen muutama isompi kolo paikattiin puukitillä ja pystyyn nousseet karvat hiottiin pikaisesti alas hienolla vesihiomapaperilla.

Terassin ulkoasu on vaatinut vähän enemmän puuhastelua. Pergolaa ei alunperin ole tarkoitettu katettavaksi, joten sen pitkittäinen koolaus ja valokatteen asennus on ihan omaa designia. Valokatteen ja hirsimökin liitoskohdassa pitää ottaa huomioon, että pahimmillaan hirsikehikko saattaa laskehtia jopa 3 senttiä, eli valokatetta ei voi liittää ihan pienellä liikkumavaralla mökin kattoon. Lisäksi pergolarakenne pitää ankkuroida kiinni hirsimökkiin, ettei se lähde tuulessa lentoon tai ala muuten heilahdella. Tässäkin liitoksessa mökin laskeutuminen on otettava huomioon. Meillä haasteeseen on vastattu niin, että pergolan kantavat pitkittäiset palkit on kiinnitetty mökin hirsipäätyyn vaneriläpysköillä, joiden mökinpuoleisessa päässä on pystysuuntainen hahlo. Mökin laskehtiessa kiinnityspultti voi liikkua hahlossa niin, ettei pergolarakenne lähde väkisin vääntymään samaan suuntaan.




Terassin kaide oli Kontion mallipiirustuksissa suunniteltu ulottuvan kolmelle sivulle niin, että portaille jäisi vain 1,5 metrin pätkä terassin vasemmassa reunassa. Kaiteen rakenne oli perinteinen ristikkomalli jokaisen pystytolpan välissä. Me päätimme leventää portaita terassin koko etusivun pituiseksi ja muuttaa kaiteen vaakarimoitetuksi kahdella ehjällä sivulla. Kaiderima alusmaalattiin Uulan ulkopohjamaalilla ja sen jälkeen kerran Uulan petroliöljymaalilla. Maalaustyötä hidasti heinäkuun sateinen sää, sillä maali kuivuu vähintän 24 tuntia, kun olosuhteet ovat sekä valoisat että lämpimät...

Rimoitettu kaide on siis terassin kahdella sivulla. Kaiteen kulma jää käytännössä piiloon pellon puolelle, eli sitä ei katsele muut kuin jänikset. Silti pohdimme pitkään, tehdäänkö rimoihin siisti jiiri vai jätetäänkö liitoskohta avoimeksi. Asuntomessujen esimerkkien innoittamina päädyimme avoratkaisuun, joka näyttää ainakin jänisten perspektiivistä ihan kivalta. Lisäksi säteilylämmittäjän johdon saa hyvin vedettyä takatolppaa pitkin ylös, kun kaiderimojen jiiri ei ole tiellä.



Mies rakenteli vielä terassin kahdelle sivulle peitelaudoituksen. Nerokas ratkaisu on pitkän sivun vasemmalla puolella oleva ylöspäin aukeava tarkistusluukku, jonka kautta terassin alle voi ryömiä etsimään esim. ystävien "pudonneita" vihkisormuksia. Lyhyemmän sivun laudoituksesta jää näkyviin tuskin mitään, sillä eteen rakennetaan vielä tänä syksynä iso istutusarkku, johon sijoitettavat norjanangervot toivottavasti peittävät korkeahkon perustuksen taakseen.


Remontti-Heikkimme kävi yhtenä iltana duunaamassa portaiden perustuksen, eli asentamassa palkkisysteemin, jonka päälle itse porraslaudat asetetaan. Rakenne on sen verran vakuuttava, että todennäköisesti nämä portaat jäävät jäljelle, kun maailmanloppu on pyyhkäissyt kaiken muun ympäröivän mennessään. Puutavaran toimitusvaikeuksien takia otsalautojen asennus jää ensi kesään, mutta itse porras on jo paikoillaan. Siinä kyllä kelpaa oikaista ruotonsa ja ihailla mahtavaa maalaismaisemaa ja kuunnella hiljaa taustalla humisevaa viljakuivuria. Jo yli vuoden verran reaalitodellisuuteen tutustuneena uskallan silti väittää, että absoluuttinen onnentunne ei ole kaukana. 









maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kesäkeittiö harjakorkeudessa!

Ensimmäinen pätkä kesälomia on nyt takana ja kesäkeittiö-terassi harjakorkeudessa!

Perustukset laitettiin kuntoon heti kun lumet olivat lähteneet, ja kesäkuun puolivälissä päästiin sitten pystytyspuuhiin. Kontion pergola-vajayhdistelmä "Salvia" tuotiin tontille viitenä pakettina sovittuna aamuna. Onneksi puikoissa oli tarkka kuski, sillä pakettien nostoon pihalle ei jäänyt yhtään liikaa tilaa! Paketit nostettiin mahdollisimman lähelle rakennuspaikkaa käytännössä ulkorakennuksen katon ylitse.


Ensimmäiset naurut saatiin, kun luettiin pakettien avausohjeet. Hirsipaketteja oli tasan yksi, ja näillä ohjeilla se kyllä saatiin auki ja purettua. Hyvistä ohjeista huolimatta hirsiä oli yksi liikaa ja se tietysti aiheutti kehikon pystytyksen loppumetreillä melkoisia sydämentykytyksiä. Onneksi virhe oli sattunut tehtaalla pakkausvaiheessa, eli yhtään hirttä ei ollut jäänyt kehikosta puuttumaan. Toivottavasti meillä olevaa ylimääräistä hirttä ei kipeästi kaivata jollain muulla työmaalla...


Perustus oli tehty niin huolella, että se oli täydellisesti vatupassissa ja kehikon pystytys lähti vauhdilla käyntiin. Piirustuksissa oli toivomisen varaa, mutta kahden diplomi-insinöörin ja kahden ekonomin osaamisen voimin niitä saatiin tulkittua sen verran hyvin, että hirsikehikko oli valmis noin 7 tunnissa.




Seuraavana päivänä mökkirakennelma sai katon päälleen. Huopakatto ja reunapellit asennettiin viikkoa myöhemmin, ja väliajaksi katto suojattiin sateelta kevytpeitteellä.

Mitään puuosia ei ole homesuojattu tehtaalla, joten pakettien avaamisen jälkeen pintoihin vedettiin Uulan homeensuojaliuos. Kannattaa myös maalata kaikki mahdolliset osat valmiiksi ennen asennusta, koska varsinkin pergolan kattorakenne tulee niin korkealle, että sen maalaaminen jälkikäteen on tuskallisen hidasta ja hankalaa. Päädyimme maalaamaan pergolan osat valkoiseksi Uulan petroliöljymaalilla, jonka pitäisi olla riittävän peittävä yhdellä sivelyllä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan vähintäänkin oksankohdista pihka tulee maalista läpi muutamassa päivässä. Maalasimme siis ensin osat Uulan valkoisella ulkopohjamaalilla ja sen jälkeen öljymaalilla, jonka jälkeen lopputulos näytti hyvältä.

Tehtaan toimituksesta puuttui mökin katon huopakatteen alle tuleva kermi, ja Kontiolta asiaa tiedusteltaessa meille kerrottiin, että sitä ei tarvitse tällaisen ei-lämmitetyn rakennelman kattoon laittaa ollenkaan. Nettikeskusteluissa asiasta esitettiin kuitenkin eriäviä mielipiteitä, joten päätimme pelata varman päälle ja ostimme rautakaupasta Kerabit-aluskatetta ja asensimme sen huopakaton alle.

Mökistä halutaan romanttishenkinen kesäkeittiö, joten maalasin sisäseinät kahteen kertaan Uulan roosanvärisellä kuultomaalilla. Oksankohdat käsittelin oksalakalla ennen maalausta.



Pergolan pystytys kesti päivän kahden miehen voimin. Pitkittäiset kannatuspalkit ovat todella painavia, mutta kolmen hengen ja kunnollisten telineiden voimin ne saatiin nostettua paikoilleen.



Pergolaa ei ole alunperin suunniteltu katettavaksi, mutta ajattelimme että Suomen sääolosuhteissa olisi kiva, jos terassia voisi käyttää myös vähän huonommallakin säällä. Pergolan ja mökkirakennelman kattojen liitoskohta piti miettiä uusiksi, sillä katteiden väliin ei viitsisi jättää sateenmentävää rakoa, vaan ne pitää laittaa osittain päällekkäin. Hirsikehikko kuitenkin painuu kasaan vähintään kolme senttiä, joten pergolan katto pitää asentaa ainakin sen verran alemmaksi. Pergolan pystytolppia lyhennettiin kymmenisen senttiä, koska valokatetta varten poikkipuiden päälle piti asentaa vielä pitkittäin kakkoskakkoset tukipuiksi, eli ne vaativat vielä 5 senttiä lisää tilaa jo mainitun laskeutumisvaran lisäksi.



Mies ruuvaili terassin kannatuspalkit paikoilleen päivän aikana ja terassin "kansilaudat" asennettiin yhdessä parissa tunnissa. Taas asennusohjeissa oli toivomisen varaa, koska niissä ei oltu yhtään ajateltu, miten kansilaudat asennetaan kaidetolppien väliin. Nyt ongelma ratkaistiin niin, että tolppien molemmin puolin kulkevien pitkittäisten palkkien väliin sahattiin ylijäämäpalkeista lyhyitä tumppeja, joiden varaan laudoitus tehdään. Homma on vielä vaiheessa, joten palaan yksityiskohtiin seuraavassa päivityksessä.






Mökki maalattiin punaiseksi Uulan keittomaalilla. Höylätyn hirren pitäisi antaa haristua vähintään vuoden ennen maalausta, mutta vaalea hirsipömpeli pistää silmään tontin reunalla niin pahasti, että pinta oli pakko käsitellä jo nyt. Hirret siveltiin heti asennuksen jälkeen homeensuojalla, mutta otimme tietoisen riskin ryhtyessämme maalaamaan pintaa jo tässä vaiheessa. Lopputulos näyttää tosi kivalta, mutta henkisesti voimme varautua siihen, että maali rapisee seinästä piankin ja uusintamaalaus on edessä jo ensi kesänä. Ei haittaa, sillä maali on halpaa ja helppoa maalattavaa! Seinät on maalattu kahteen kertaan ja keittomaalia on ohennettu homeenestoaineella suhteessa 4 osaa maalia, 1 osa homeenestoliuosta.



Vain valokate ja portaat puuttuvat!