sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Shampanjasauna

Omenamäki on siirtynyt tänä viikonloppuna aivan uudelle aikakaudelle - sauna on valmis! Kiuas napsautettiin päälle ensimmäistä kertaa lauantaina ja unohtumatonta hetkeä juhlistettiin vuosikertashampanjalla.



Remonttimiehemme on tehnyt uskomattoman hienoa jälkeä saunan viimeistelyssä, sillä jokainen yksityiskohta listojen jiirejä myöten on tehty täysin virheettömästi. Löyly on kosteanpehmeä, ja selkänojiin ja kiukaan yläpuolelle asennetut ledit antavat saunaan kauniin hämärän valaistuksen.

Saunan seinien ja katon paneeli on lämpökäsiteltyä haapaa ja ne on tilattu Helsingin Erikoishöyläyksestä. Haluamaamme profiilia (sisarpaneeli) ei löytynyt varastosta, joten se tehtiin meille tilauksesta ja toimitusaika oli reilu viikko. Erikoistilauksesta huolimatta paneelien hinta oli varsin kohtuullinen.

Lauteiden malli on sen verran erikoinen, että ne piti rakentaa paikan päällä. Materiaali on tervaleppää. Kaikki lauteiden istuinosat ovat helposti irroitettavissa pesua varten.



Kiuas on Narvin AITO sähkökiuas, jossa on kauko-ohjaus. Vakiona pakettiin kuuluu kauko-ohjausyksikkö, jossa on 2 metrin mittainen johto. Tilaamalla kiukaan sai myös 10-metrisellä kauko-ohjaimen johdolla varustettuna, joskin toimitusaika oli lähes kaksi kuukautta aluksi luvatun viikon sijaan. Viivästyksen syyksi meille ilmoitettiin, että tehtaalta oli kauko-ohjaimen kaapeli loppu... Onneksi kiuas tilattiin hyvissä ajoin, sillä se on ollut meillä asennusta odottamassa jo muutaman kuukauden. Kiuas tuntuu ensitutustumisen perustella toimivan mainiosti! Pitkän johdon ansiosta kauko-ohjain saatettiin sijoittaa pukuhuoneen seinään, eli operoiminen on helppoa kun ei tarvitse kumarrella säätönappuloiden perään pimeässä ja kuumassa löylyhuoneessa.

Saunan valaistus hoidetaan ledeillä, joita on asennettu 5 kappaletta kummankin ylälauteen selkänojalautaan osoittamaan ylöspäin seinäpaneelin pintaa pitkin. Katossa on kaksi kiuaslediä, joiden valokiilat on suunnattu kiville. Lisäksi lauteiden alla on molemmilla puolilla perinteiset saunavalot, jotka voidaan sytyttää silloin, jos tarvitaan lisävaloa. Ledit on hommattu jostain nettikaupasta, jonka nimeä ei nyt tähän hätään löydy mistään.



Kiuas on asennettu syvennykseen, joka on laatoitettu isoilla, tummanruskeilla laatoilla. Syvennyksen "katto" aiheutti pientä päänvaivaa, sillä painavaa laattaa ei olisi millään ilveellä saanut liimalla tai laastilla pysymään kuumassa katossa kiinni. Lisäksi kattolaatan takana kulkee kaukolämpöputki, joka piti eristää kunnolla ennen laatan asentamista. Ratkaisuksi keksittiin teettää Peltiveikoilla rosterista kehys, joka ensin ruuvattiin kiinni kolmeen seinään ja sen jälkeen kattolaatta pujotettiin paikoilleen niin, että se lepää kehikon varassa. Laatan yläpuolelle laitettin lämpöeristettä niin paljon kuin mahtuu, ja lopuksi täyttöaukko viimeisteltiin paneelilla.

Saunan pesuhuoneen syvennykseen on asennettu säleovet, joiden taakse piilotetaan pesukone ja kuivausrumpu. Koska tila on niin matala, ovet piti tilata mittatilauksena Markus Airakselta. Toimitusaika näille oli yli kuukausi.


maanantai 9. tammikuuta 2012

Uusin voimin uuteen vuoteen

Joulukuussa remontti tuntui lähinnä seisovan paikallaan, kun oikeastaan mitään näkyvää ei tullut valmiiksi. Pohjatöitä ja sähköasennuksia tehtiin koko ajan, mutta kärsimätöntä emäntää otti päähän kun keittiötä ei saatu asennettua, suihkuun ei päässyt ja saunasta ei ollut tietoakaan.
Omenamäki kylpee tammikuun auringossa
 Keittiön asennus oli suunniteltu hoidettavan loppuun joulun välipäivänä, mutta koko seutukunnan pimentänyt sähkökatko sotki suunnitelmat. Pakasteet saatiin pelastettua viime hetkellä, kun virta oli ollut poissa yli vuorokauden. Kolmen sähköttömän päivän jälkeen miehellä petti kärsivällisyys, joten aggregaatti oli hommattava. Monen mutkan ja epäonnen jälkeen viimein sähkökatkon viidentenä päivänä toimiva aggregaatti saatiin käyntiin mökin pihalla. Ja kas, valtakunnanverkkoon palasi virta alle 5 minuuttia sen jälkeen. Onpahan nyt kuitenkin varavoimala omasta takaa seuraavan sähkökatkon varalle. Myrskystä selvittiin muuten ilman mitään vaurioita, vaikka naapurin pihalla keikahti kumoon parikin isoa kuusta, ja vähän matkan päässä puita on kaatunut paljon.

Loppiaisviikolla remontti nytkähti eteenpäin oikein aimo harppauksen. Saunan pesuhuone on käyttökunnossa ja saunan panelointi lähes valmis. Alakerran uusi vessa on kaakeloitu ja kellarin kaikki lattialämmitykset on kytketty toimintaan.

Saunan pesuhuone 
Kellarin miniatyyrivessa
Saunan paneli on lämpökäsiteltyä haapaa

Henkilökohtaisesti suurin ilonaihe on ollut keittiö! Loput kaapit ripustettiin paikoilleen lauantaina ja sen jälkeen hymy ei ole hyytynyt millään. Ei haittaa, vaikka vielä on paljon tehtävää, sillä nyt kuitenkin saa keittiön tavarat jo paikoilleen, mikä edesauttaa muuta järjestyksenpitoa. Astianpesukone on hyrrännyt lähes taukoamatta, kun remonttipölyn likaamia astioita on pyykätty liukuhihnatyönä. Kolmen kuukauden mikroruokadieetin jälkeen on todella kiva syödä oikeaa ruokaa oikeilta astioilta. Induktioliesi on jo muutaman kokeilukerran jälkeen vienyt sydämeni. Se on niin järisyttävän nopea, että täytyy opetella pilkkomaan kaikki ainekset valmiiksi ennen kuin pistää lieden päälle, sillä öljytilkka kuumenee kattilanpohjalla savuavaksi alle minuutissa.


Hieno se on jo nyt vaikka vähän ovia ja kaakeleita puuttuukin!
Olohuoneen viihtyvyysastetta saatiin parannettua sohvalla ja parilla nojatuolilla. Sohva ostettiin ystävän muuttokuorman alta pois ja kaksi upeaa uudelleenverhoiltua 50-luvun nojatuolia oli edullinen löytö Huutonetistä.



Sunnuntaina nautimme upeasta pakkassäästä pihalla pakaten kaatopaikkakuormaa vuokrapakuun. Pakkausjätettä ja muuta rojua oli taas kertynyt täysi kuormallinen, josta onneksi suurin osa saatiin lajiteltua hyödynnettäväksi. Tämä viikko alkoi siis vierailulla Ämmässuon kaatopaikan Sortti-asemalle.

Täysikuu ja 300 lediä valaisevat Omenamäkeä