maanantai 5. maaliskuuta 2012

Pukuhuoneen kasvojenkohotus

Viikonloppuna pantiin tuulemaan saunan pukuhuoneessa, kun sen kimppuun päästiin remonttimiehen kerättyä tavaransa kellarista. Alusta asti oli selvää että vanhoja paneeleita ei lähdetä vaihtamaan, vaan vanhoja kunnostetaan niin paljon kuin pystytään. Seinäpaneeleissa oli aikaisempien läpivientien jäljiltä erikokoisia reikiä ja monesta kohdasta paneelien välissä oli huomattavia rakoja. Katto oli kelvollisemmassa kunnossa, mutta kaipasi sekin puukittiä pahimpiinn klommoihin.
Korjattua seinäpaneelia. Kuvassa keskellä roikkuva killutin on kiukaan kauko-ohjausyksikkö.

Uusi kattolista tulee peittämään katon ja seinän pahan näköisen liitoskohdan.
Vanha maali sekä seinissä että katossa osoittautui onneksi öljymaaliksi, eli se ei lähtenyt irtoamaan liuskona vaan oli kiitettävän hyvin kiinni puupinnassa. Kaikki pinnat hiottiin epäkeskohiomakoneella ja tällä käsittelyllä vanhaa maalia irtosi sen verran mitä irrotakseen oli. Pahimmat kolot ja reiät täytettiin erilaisilla puupalikoilla ja tapeilla, jotka kiinnitettin paikoilleen liimaamalla, kiilaamalla ja pahimmissa paikoissa naulaamalla. Lopputulos pakkeloitiin puukitillä, joka kuivuttiaan hiottiin. Isot repeämät paneelien välissä korjattiin valkoisella akryylimassalla.


Lopuksi pinnat pestiin Kiiruna-maalinpesuaineella ja huuhdottiin huolellisesti puhtalla vedellä. Suuri autonpesusieni osoittautui kätevimmäksi pesuvälineeksi vuosikymmeniä likaa keränneiden paneeleiden puhdistamisessa. Vaikka pinta-alaa pukuhuoneessa ei ole paljon, pesuvettä sai vaihtaa huomattavan monta kertaa...

Kolme reunimmaista kattopaneelia ensimmäisen maalikerroksen jälkeen.
Katto ehdittiin maalata valmiiksi yhden päivän aikana, koska Uulan Into-sisustusmaali kuivuu päällemaalattavaksi kahdessa tunnissa. Vesiohenteinen maali on muoviton ja koostumukseltaan mukava maalattava, mutta ei erityisen peittävä. Kolme valkoista kerrosta vaadittiin peittämään hiottu pinta sekä puukitillä tehdyt paikkaukset.

Seinät ehdittiin ainoastaan pohjamaalata sunnuntaina, mutta pukuhuoneen ilme vaaleni jo siitäkin kummasti! Lattiaan vedettiin ensimmäinen, hieman ohennettu kerros Uulan siniharmaata lattiamaalia.

Saunan pukuhuoneen katto valmiina, seinät ja lattia pohjamaalattu
Helmikuussa keittiö on saatettu hyvään operointikuntoon, koska liesituulettimen, välitilan kaakeleiden, valojen ja peitelistojen puute ei häiritse keittiön käyttöä millään tavalla.




Ikea-palapeli jatkui keittiön jälkeen yläkerran isossa makuuhuoneessa, jonne pystytettiin neljä 50-senttistä vaatekaappia. Kaappien rungot saatiin kasaan jo aikoja sitten, mutta nyt vasta löytyi aikaa jengata koko pakka vaaka- ja pystysuoraan lattialla, joka on vinossa käytännössä kaikkiin suuntiin. Kiilaviritykset täytyy jossain vaiheessa naamoida lattialistojen taakse.