sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Omenasato mehuksi

Kahden satoisan vuoden jälkeen kuvittelimme, että omenapuut pitäisivät hengähdystaukoa. Vielä mitä, omenia tuli ennätysmäärä, hihasta ravistellun arvion mukaan noin 3 tonnia. Puita on tontilla tällä hetkellä 22, ja ainoastaan yksi niistä veti lonkkaa tämän kauden tuottaen vain muutaman hedelmän.

Suurin osa sadosta annettiin paikalliselle metsästysporukalle peuroille vietäväksi. Sukulaiset ja ystävät toki saivat osansa ja itse tehtiin vaikka minkälaisia omenaleivonnaisia ja -säilykkeitä. Hedelmien määrä oli kuitenkin niin järjetön, että sille oli keksittävä jotain hillonkeittelyä järeämpää käyttöä.


Tuoremehun puristaminen mehuasemalla osoittautui kohtuullisen kalliiksi, joten päätimme suoriutua hommasta omin voimin. Hankimme Mehupuristin-nettikaupasta sekä omenanmurskaimen että -puristimen, jotka toimitettiin meille kotiovelle muutamassa päivässä. Molemmat vekottimet ovat järeää tekoa, mutta kuitenkin järkevän hintaisia ja tarkoitettu kotikäyttöön. Mehupuristin-sivustolta löytyy myös paljon tietoa ja ohjeita tuoremehun valmistuksesta.

Prosessi menee jotakuinkin näin:

1. Hankitaan runsaasti omenoita



2. Murskataan omenat





Murskain kannattaa asetella jonkin sortin pukkien väliin. Kampeaminen aiheuttaa sen verran vääntöliikettä, että laitteen aisat kannattaa sitoa pukkeihin kiinni tai laittaa niiden päälle painot, ettei laite liiku käytettäessä.



3. Pakataan murska puristimeen. Filtterinä toimiva pellavainen tuubi tuli puristimen mukana.


Puristin pitää kiinnittää alustaan ennen puristamista, koska muuten se ei pysy paikallaan. Hankkimamme mallin jaloissa on ruuvinreiät valmiina, joten kiinnittäminen lastulevyyn sujuu helposti.



4. Puristetaan mehu. Täydehköstä sylinterillisestä murskaa saatiin irti vajaa 3 litraa mehua.



5. Pakataan mehu pakastuspulloihin ja pakastetaan.


Mehusta tuli todella hyvää, vaikkakin jokaisen pullon sisältö on hieman erilainen johtuen siitä että jokainen murske-erä sisälsi sattumanvaraisen valikoiman omenalajikkeita. Mitä kovempi omena, sitä enemmän tulee mehua, eli jauhoisemmista makeista kesäomenista ei irtoa niin paljon mehua kuin kirpeämmistä talvilajikkeista. Mehua ei tarvitse pastöroida, jos sen pakastaa. Sulatettu pullollinen säilyy hyvänä jääkaapissa vajaan viikon. Mehu on aika voimakasta, joten itse ainakin laimennan sitä vedellä noin neljänneksen verran.

Murskain ja puristin ovat melko hinnakkaita, joten mehua pitää tehdä jokunen sata litraa, ennen kuin homma muuttuu taloudellisesti kannattavaksi. Mikään ei kuitenkaan voita tuorepuristetun mehun makua pakastamisen jälkeenkään, ja voi olla varma ettei tuotannossa ole käytetty mitään torjunta-, säilöntä- tai lisäaineita.

Tämä tuotantokausi meni vielä vähän harjoitellessa, mutta ensi vuonna kutsumme mehutalkoisiin kaikki ystävät ja kylänmiehet omien pullojen kanssa. Talo tarjoaa raaka-aineet ja välineet! Omissa suunnitelmissa on myös mehun jatkojalostaminen siideriksi, palataan siihen problematiikkaan seuraavalla kasvukaudella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti