sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Luovutustarkastus

Myyjä oli pistänyt hihat heilumaan ja saanut kiinteistön luovutuskuntoon viikon etuajassa. Kävimme talon ja ulkorakennukset läpi lähes suurennuslasin kanssa ja iloksemme totesimme kaiken olevan viimeisen päälle kunnossa. Myyjän poistuttua paikalta jäimme kahdestaan aurinkoiselle pihalle ihmettelemään, mitä olimmekaan menneet tekemään ja mistä tässä pitäisi aloittaa. Itse aloitin testaamalla uusia oksasaksia pihalla kasvavaan vaahteraan. Hyvin napsii!

Revimme alkajaisiksi yläkerran kammarista muovimaton irti. Alta paljastui erinomaisessa kunnossa oleva lautalattia, joka on kevyttä hiontaa ja maalausta vaille valmis. Alakerrassa muovimaton ja samanlaisen lautalattian välissä on vielä lastulevy, joka onneksi on superliiman sijaan kiinnitetty lautaan nauloilla. Levytyksen saa siis siististi purettua kohtuullisella voimankäytöllä.

Omenapuut olivat puhkeamassa kukkaan. Nuppujen määrästä päätellen omppuja tulee paljon. Viime vuonna sato oli ollut 3000 kiloa (kyllä, kolme tonnia). Luulisi lääkärin pysyvän loitolla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti