maanantai 3. lokakuuta 2011

Kaikki ehjä harmittaa

Sekä remontti että varsinkin blogin päivittäminen ovat viettäneet hiljaiseloa viimeisen kuukauden - pari viikkoa meni työmatkalla Aasiassa ja toiset pari viikkoa lomalla Kroatiassa. Näiden rentouttavien reissujen jälkeen olikin mukava palata työmaalle täynnä uutta energiaa ja varsinkin tuhoamisvimmaa.

Viikonloppuna saatiin hommaa vihdoin eteenpäin oikein reilu harppaus. Tai no, täytyy olla visionääri nähdäkseen, että tämänhetkisestä täystuhosta nousee vielä Fenix-lintu uuden keittiön ja saunatilojen muodossa.

Saunan uusiminen ja kellarin uuden vessan rakentaminen alkaa näillä näkymin huomenna. Ennen sitä kaikki vanha tietysti pitää purkaa alta pois. Valjastimme vanhempani apujoukoiksi koko viikonlopuksi, ja sunnuntaiksi vielä lisää väkeä kantamaan purkujätettä pois kellarista ja keittiöstä.

Kun itse pääsin perjantaina paikalle, saunan sisusteet oli jo purettu, joten ihan alkutilanteesta ei ole muuta kuin talon myyntiesitteessä ollut kuva. Seuraava kuvasarja kertoo purkutyöstä enemmän kuin tuhat sanaa.

Sauna sellaisena kuin se meille myytiin. Kaakeleita putoilee niin että kolina käy.


Saunan ja pesuhuoneen väliseinä on mennyttä, tässä lähtee ulkoseinää vasten ollut tiiliverhous.

Entisen löylyhuoneen panelien takaa johtaa ovi kylmän varaston kautta pihalle.

Löylyhuone siivouksen jäljiltä. Viihtyisä suihkunurkkaus oikealla.

Purkamisen edistyessä paljastui, että entisen löylyhuoneen ja pesuhuoneen väliin oli jätetty omituinen tyhjä kolo, joten uudelle löylyhuoneelle onkin paljon enemmän tilaa kuin alunperin ajattelimme. Kuvissa näkyvä ovi on ollut tukittuna tähänkin saakka ja uudessa järjestelyssä se pidetään edelleenkin piilossa. Oven syvennykseen tulee näillä näkymin kiuas ja sen molemmille puolille lauteet, joilla mahtuu 4-5 ihmistä nauttimaan löylyistä.

Pukuhuoneen puolella hävitys ei ole ihan täydellinen, sillä vanhat seinä- ja kattopanelit säilytetään ja ainoastaan lattiamateriaali vaihtuu muovista lautaan. Lattian alle laitetaan vesikiertoinen lattialämmitys samalla kun se vedetään saunan pesuhuoneeseen. Seinällä oleva patteri korvataan lämmitysjärjestelmään kytkettävällä kuivaustelineellä.


Saunatilojen purkamisen jälkeen oli keittiön vuoro. Iloiset yllätykset sen kun jatkuivat, kun laminaattilattian alta paljastui niin hyvin tehty pohja, että uuden lautalattian voi asentaa suoraan sen päälle. Uudet lattialaudat kannettiin autotallista tyhjään keittiötilaan lämpenemään ja kuivumaan, ja niitä päästään toivottavasti asentamaan jo ensi viikonloppuna.






Suurimmat kiitokset viikonlopun tihutöistä kuuluvat vanhemmilleni, Viiriäisenpesän jengille sekä A:lle, joka väsymättömällä tarmolla siivosi purkujätteen pois saunasta. Olitte mahtavia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti