sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Ruuhkaa pihatiellä

Tällä viikolla mökille on toimitettu tavaraa niin paljon että alkaa olla olohuoneessa ahdasta. Hirvox oli löytänyt hukkaamansa kodinkoneet ja onnistui myös postittamaan ne perille saakka. Elämä helpottui oleellisesti, kun iso jää-viileäkaappi saatiin vihdoin käyttöön.

Taustalla uusi ystävämme jää-viileäkaappi, etualalla antiikkimessuilta löytyneen lipaston alaosa.
Ikean kanssa saatiin tapella vähän aikaa, ennen kuin puuttuvat kaapinovet suostuttiin toimittamaan perille haluamanamme päivänä. Ikea mainostaa keittiöitään tyyliin "tule keräämään kaikki osat suoraan itsepalveluvarastosta, kuljeta perille ja asenna", mutta tämä ei ole ihan koko totuus. Käytännössä varastolta saa mukaan ainoastaan kaappien rungot, mutta ovet ja esim. liesituuletin ovatkin tilaustavaraa, joiden toimitusaika on muutama viikko. Tilausta tehdessämme asiakaspalveluhenkilö vakuutti, että kuljetus on ilmainen ja toimituspäivän voi sitten sopia vapaasti juuri haluamaansa ajankohtaan. Kun tavara oli tullut maahan, Ikeasta soitettiin ja todettiin että alueellemme toimitetaan tavaraa ainoastaan torstaisin klo 9-16 välisenä aikana. Vasta kun mies uhkasi tuoda itsepalvelusta hakemamme 600 kg kaapinrunkoja avatuissa paketeissa takaisin asiakaspalvelutiskille, Ikea jousti sen verran että saimme kuljetuksen sovittua sellaiseen päivään, että olimme itse paikalla kuormaa vastaanottamassa.

Keittiö paketeissa olohuoneessa.

Kodinkoneiden ja lastulevyn lisäksi taloon on toimitettu mittava määrä sähkäjohtoa, -putkea, katkaisijoita, kytkentärasioita ja kaikenlaista kilkettä, joista en ymmärrä juuri mitään mutta jotka ilmeisesti edesauttavat valojen syttymistä ja sähkön virtaamista töpseleistä kodinkoneisiin. Onneksi sentään toinen meistä on sähköteknisesti niin lahjakas, että piuhat tulee oikeille paikoilleen ja sähkömies tulee sitten tekemään lopulliset kytkennät.

Piuhaa, sälää ja rompetta.

Katontekijähepuilta löytyi niin pitkät tikkaat, että he vielä urakan päätteeksi tekivät vähän reikiä seiniin. Nyt molempiin makuuhuoneisiin saadaan tuloilmaventtiilit, ja yläpohja tuulettuu läpivedossa, kun talon molemmissa päädyissä on kunnolliset aukot.

Saunan remontti alkaa näillä näkymin lokakussa, kun paikallinen hyväksi kehuttu tekijä vapautuu edellisestä projektistaan. Hän kävi tutustumassa tulevaan kohteeseensa tällä viikolla ja nyt odotamme kustannusarviota pelonsekaisessa jännityksessä.

Toinen yläkerran makuuhuoneista näyttää jo melkein valmiilta! Jos lattia saadaan hiottua ensi viikonloppuna, tapetointityttö tulee liisteröimään tapetit seiniin sunnuntaina. Ostimme sen sen verran hintavaa tapettia, jonka kuviot pitää tarkasti kohdistaa, että en aio ryhtyä harjoittelemaan tapetointia ensimmäistä kertaa sen kanssa - valkoisen alustapetin sain sentään liimattua kunnialla seinään ihan itse. Sitten vaan maalia lattiaan ja listat paikoilleen, eli ehkä pääsemme yläkertaan nukkumaan jo ennen joulua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti